Klikkaa juliste suuremmaksi (PDF)
Taitosaari3- hankeen kolmannen vaiheen aikana keskitytään yleisesti käsityöläisten tuotteiden markkinointiviestintään ja käsityötuotteiden markkinoihin ja markkinointiin.
Tavoitteena on edelleen että käsityöläiset kehittäisivät ideoita alueellisille uutuustuotteille. Tavoitteena on, että paikallinen käsityö olisi näkyvillä entistä enemmän jatkossa mm. matkailijoille.
Alueellisesta kulttuurista ja tuotteiden perinnetaustasta kertovaa kuvamateriaalia tuotetaan taitosaari- hankkeen kaikille avoimille internet-sivuille. Materiaali on pääosin kuvattu Peukalo Paikallaan näyttelyn yhteydessä pidetyillä perinnepäivillä. Hankkeen lopussa toteutettava loppuraportti tehdään myös sähköiseen muotoon ja julkaistaan näillä sivuilla. Se tulee sisältämään kuvallista ja kirjallista aineistoa hankkeesta ja sen tuloksista.
Hankkeen päätteeksi toteutetaan näyttely Saarijärven museolla