Olipa kerran Emma, joka on kutonut villasta jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Kutomisen taidon Emma on oppinut opettajantyönsä ohessa. Hän hallitsee villakudonnan erilaiset tekniikat ja kuviomaailman. Hän tuntee transilvanialaiset kuviomatot ja Torontálin kudonnaiset. Tuttuja ovat myös itäisten nomadien kudontakulttuurin usealla loimella tehdyt raidalliset, ruudulliset ja poimutetut muunnelmat.
Emma kutoo kodin tekstiilejä, vaatteita sekä lapsille leluja. Hänelle on myönnetty töistä taidekäsityöläisen titteli. Työt ovat niittäneet menestystä kilpailuissa ja näyttelyissä ja ne ovat olleet esillä niin paikallisissa, valtakunnallisissa kuin ulkomaisissakin näyttelyissä. Vuonna 2009 Emma perusti Hajdúszoboszlón kaupunkiin Villatalon, jossa villan perinteisen käsittelyn esittelemisen lisäksi järjestetään myös kudontaan ja unkarilaisiin perinteisiin liittyviä näyttelyitä ja tilaisuuksia.
Ja Emman tarina se jatkuu aina vaan.